tiistai 25. maaliskuuta 2014

Maustehyllyt. The Spice shelves.

Tämän viikon nukkekotikerhomme aiheena oli 'Maustehyllyt'. 
Olin valmistellut aihetta leikkaamalla ja liimaamalla maustepurkkeja jo etukäteen. 
Sitten kävikin niin, että en päässytkään kerhoon. 
Viimeistelin ideani loppuun kotona.

Ohje:
Tarvikkeet: kirkkaita mehupillejä (esim pillimehupaketista), sakset, liimaa, kirkasta muovia (jostain pakkauksesta),hiekkaa, ohutta alumiinilevyä, reijittäjä, etikettejä, pinsetit. Ja sopiva kierrätyslöytö hyllyksi.

1) Maustepurkit olen tehnyt leikkaamalla kirkasta mehupilliä paloihin (45 palaa). 
2) Liimasin jokaisen palan toisesta päästä kiinni muovilevyyn. 
3) Reijittimella leikkasin ohuesta alumiinilevystä (tuikkukynttilöistä) pyöreitä paloja kansiksi. 
4) Kun liimaus oli kuivunut, leikkasin purkit pohjineen siististi irti muovilevystä.
5) Laitoin jokaiseen pulloon oikein hienoa hiekkaa, mitä olin saanut Leenalta Kanarian tuliaisena. 
6) Liimasin alumiinikannen päälle tiiviisti. 
7) Leikkasin Maustepurkkien etiketit mainoksesta, minkä olin leikannut talteen   
yli vuosi sitten. Etiketit voi tehdä itsekin, piirtämällä, maalaamalla tai tekstityksellä.
8) Liimasin etiketit purkkeihin.
9) Hyllykkö: 
* Kirkas hyllykkö on parranajoon liittyvien terien pakkauksesta.
* Valkoinen hyllykkö on kaupasta saatu, luultavasti hammastikkujen myyntiteline: siitä leikattu osa.
                     

This week's theme in our MiniClub was 'the Spice Racks'.
I had some planning cutting and glueing in advance for the theme!
Then it turned out that I did not make it to the club.
Finished my ideas at home.

Tutorial of how I made this

You will need: clear straws (eg, from the juice boxes package), scissors, glue, clear plastic (from some package), fine sand, thin aluminum sheets, a cutter, labels, tweezers.  And a suitable recycling -idea for the shelf.

1) I Made the Spice Jars by cutting pieces of clear juice straws (45 pieces). 
2) Glued every piece from one end on the plastic plate. 
3) Did cut a thin aluminum plate with the cutter (from tea light candles,): 45 round pieces: to be as covers. 
4) When the glue was dry, I did cut the jars neatly (with the bottom glued) from the plastic plate.
5) Did put very fine sand (which Leena had given me as a souvenier from the Canary Islands) into each jar. 
6) Glued the aluminum lids on the jars tightly. 
7) Cut the labels for the Spice Jars from an Ad, which I had cut from a magazine over a year ago. 
You are able to make your own Labels by drawing, painting or just writing.
8) Glued labels on the Jars.
9) The Shelves (by recycling): 
    * The Clear one is the box for shaving blades. 
    * The White one is obtained from the store, it used to be the ground for the  
     toothpicks :  Did cut it also in pieces and used only one piece.

13 kommenttia:

  1. Te han quedado geniales,parecen auténticos!!!!
    Besos.

    VastaaPoista
  2. What a fantastic idea and you've done a great job on this spice rack, Kikka!
    Thank you for the clear tutorial :D!
    Hugs, Ilona

    VastaaPoista
  3. Kiitokset ohjeesta. Hyllykköä ei taida löytyä/mahtua keittiöön, mutta pari maustepurkkia pitää testata pikimmiten :)

    VastaaPoista
  4. Thank you for the fantastic tutorial, Kikka! Your jars are very colorful and tiny--wow! xo Jennifer

    VastaaPoista
  5. Your spice jars are beautifully detailed and look superb on the shelf! Your great tutorial makes it sound so easy.
    Kind regards, Brian.

    VastaaPoista
  6. Thank you for the wonderful tutorial. Fantastic jars and great ideas for the shelves.
    Hugs Maria

    VastaaPoista
  7. bellissimo lavoro e grazie per il tutorial, una buona idea!
    Un caro saluto.Manu

    VastaaPoista
  8. They look great. It looks like real spices in the spice rack!

    VastaaPoista